kahvia

kahvia

lauantai 1. helmikuuta 2014

Kirjan kirjoittaminen

Moikka! Teen postauksen kirjan kirjoittamisesta. Olen vähän päälle vuoden kirjoittanut läppärilläni.
Olin pitkää miettinyt onko musta tähän hommaa, aikani kun olin hautonut tätä asiaa nii päätin aloittaa. Ensin tein miellekartan päähenkilöistä ja sivuhenkilöistä. Sitten kehitin heille luonteet. Raapustelin kaikenlaista mikä auttaa kirjoittamisesta. Välillä oon menny ihan lukkoon ja eksyny polulta. Silloin otan miellekartan esiin ja katson mikä päämääräni ja juoni on.
Mun mielestä kirjoittaminen on haastavaa varsinkin kun joudun puhumaa ääneen sen mitä kirjoitan. Se auttaa todella paljon!! Varsinkin kun on tämä lukihäiriö.
Tavoitteeni on saada kirja valmiiksi vuodessa:) Nyt kerron hieman juonesta:

Kirjan päähenkilö on 21 vuotias nuorinainen joka asuu helgingin sykkeessä. Olivia on hänenen nimensä.
Olivia joutuu pahoinpitelyn kohteeksi jonka takia hän masentuu, mutta sitten hän tapaa komean miehen jolla on rahaa ja mainetta.
Olivia astuu semmoisiin piireihin joihin hän ei uskonut pääsevänsä. Matkalla tulee mutkia ja osa ystävistä jaa menneisyyteen vai jääkö?

Tässä on pieni kuvailu kirjastani. Tämän nimi on Olivian elämä.
Kirjoitan asioista mitä olen kokenut ja mitä haluan kokea. Välillä on raskasta koska käsittelen asioita jotka olen yrittänyt unohtaa.

Onko kukaan muu kirjoittanut ihan vaikka harrastus mielessä:)?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti